Kevät. Saavumme Turkkiin keskellä yötä väsyneinä ja nälkäisinä. Ensimmäisenä ajatuksenamme on päästä nopeasti hotellihuoneeseemme ja syömään. Päätämme käydä vielä hotellin vieressä sijaitsevasta pikkukaupasta pullovettä ja jotakin naposteltavaa. Emme juurikaan jaksa kiinnittää huomiota siihen tosiasiaan, että me todellakin olemme nyt siellä; Turkissa! Kaupassa koemme epätodellisen hetken, kun meitä lähestyy keksihyllyn takaa turkkilainen mies tervehtien meitä iloisesti selvällä suomen kielellä. Olen luonnostani epäluuloinen tuntemattomia ihmisiä kohtaan ja huomaan miettiväni, kuka tämä hyypiö on ja mitä hän meistä haluaa. Mies jutustelee niitä näitä kertoen asuvansa Suomessa.

Minulle on edelleenkin epäselvää, mitä mielessämme liikkui, kun niin auliisti suostuimme lähtemään hänen kanssaan rantabaariin muutamalle oluelle. Eikö nämä ole juurikin niitä tilanteita, mistä turisteja varoitellaan? Aikuiset naiset eivätkä sen vertaa tajua olla varuillaan. Kyky järkevään ajatteluun taisi kadota jonnekin sillä hetkellä, kun lentokoneemme irtaantui Suomen maaperältä.

Vaikka olimme lähestulkoon ainoat asiakkaat siinä baarissa, meillä oli niin hauskaa! Tanssimme, joimme ja nauroimme. Tämä tuntematon turkkilainen osoittautui varsin harmittomaksi tapaukseksi. Ehkäpä meillä kävi vain hyvä tuuri, kun meitä ei ryöstetty, raiskattu tai tapettu.

Mun elämä. Tasaista taapertamista päivästä toiseen. Ei mitään erikoista draamaa, ei tosin huippuhetkiäkään. Viikot seuraavat toisiaan samanlaisina: töissä, kotona, töissä, kotona.... Jos olisi edes jotakin, mitä odottaa. Edes pieni pilkahdus jostakin, joka voisi olla jotakin muuta kuin tämä nykyinen elämäni. Niin, mun elämä. Mulla on kaikki oikeastaan tosi hyvin. Mä olen ihan hyvässä työssä, mä olen naimisissa ja ostimme mieheni kanssa haaveilemamme omistusasunnon. Mä olen oikeastaan saanut nyt likipitäen kaiken, mitä olen halunnut. Niin, likipitäen.

Syksy. Tylsyys. Hetken mielijohteesta soitan ystävälleni ilmoittaakseni, että lähdemme hänen kanssaan seuraavana keväänä lomamatkalle. Jonnekin lämpimään. Hän ei juurikaan vastustele ehdotustani. Olen hämmentynyt, miten helposti sain hänet vakuutettua, että juuri näin meidän olisi tehtävä. Hän jättää matkan järjestelyn minun huolekseni. Ilmoitan huolettomasti miehelleni, että lähden etelän lomalle. Hänkään ei vastusta. Mikä näitä ihmisiä oikein vaivaa?